Amerika

Ehkä Israelista on puhuttu tarpeeksi, mutta vähän ne puheet normaalia järkeä kiinnostavat. Ihmiset ovat liian kiireisiä puolustaessaan uskollisuuden kohteitaan — tai rahallisia tukijoita — mainitakseen itsestäänselvyyden: mädäntyvät imperiumit rakastavat ulkomaisia sotia kansojensa harhaanjohtamisessa.

Kuka tahansa voi asettua ulkomaisen sodan taa. “Käy hoitelemassa se pahis! Hän uhkaa meidän vapautta!” — niin me marssimme Afganistaniin, Vietnamiin, Irakiin, Kuubaan, Grenadaan, Libanoniin, tai minne vain. Liput nousevat esiin, patriotismia hyökyy radioista, ja pidämme sitä suurena voittona kun poliittiset päämäärät saavutetaan.

Silti itse tilanne ei muutu koskaan. Pian tarvitaan uutta sotaa.

Israelin menettelytapana on joitain vuosia ollut sen arabinaapureiden torjuminen kahdella voimalla: sen sukellusveneistä laukaistavilla ydinaseilla ja Yhdysvaltain sotilasmahdilla. Juutalaiset ja muslimit tietävät että heidän uskonsa eivät sovi yhteen, ja että vain yksi voi hallita Lähi-itää.

Älykäs linja Israelille olisi tunnustaa että ainoastaan etniset juutalaiset kuuluvat Israeliin, ja jättää kaikki muut paitsi ja lakata yrittämästä ajaa laajempaa ohjelmaa alueella. Tämä on ristiriidassa länsimaisen multikulturalismin mandaatin kanssa ja tekisi Israelista selvän “pahiksen” vuosisatojen aikaisen juutalaiskristillisen ajattelun mukaan, joten tätä ei voida myöntää julkisesti. Tuloksena on irvokas kompromissi.

Kun muslimit katsovat kohti Yhdysvaltoja, he näkevät maan joka valitsee yksinomaan kirkossa käyviä johtajia. He näkevät radikaalien kristillisten pyyteiden johtaman oikean siiven, ja pääosin radikaalien juutalaisten intressien rahoittaman ja ajaman vasemmiston. He näkevät että AIPAC:ia, American-Israeli Political Action Committee (Amerikkalais-Israelilainen Poliittisen Toiminnan Komitea), syytetään valtionsalaisuuksien varastamisesta ja puhelinkuuntelujen suorittamisesta, eikä mitään suurempaa tehdä.

Ei ole ihme että kun Osama bin Laden viittaa Amerikkaan “ristiretkeläisinä” hänelle annetaan rutkasti suosionosoituksia. Hän ennusti että juutalaisten ja kristittyjen yhdistyneet voimat hyökkäisivät islamia kohti, ja Afganistanin ja Irakin sodat todistavat hänen olleen oikeassa. Lisäksi, hänet tullaan jälleen osoittamaan oikeassa olevaksi koska nykyiseen Israel-Libanon “kriisiin” ei tule olemaan ratkaisua.

Islam on itsensäkieltämisen uskonto; juutalaisuus itsensähyväksymisen. Siinä missä islam on kaiken elämän jakaman sielun puolesta taistelun uskonto, juutalaisuus kamppailee yksilön määrittelyn puolesta. Vaikka ne olivat kerran etnisesti samankaltaisia, nämä kaksi ryhmää ovat irtaantuneet — juutalaisista on tullut yhä eurooppalaisempia luonteeltaan siinä missä muslimit ovat muuttuneet aasialaisemmiksi. Yhteensopivuus ei ole vaihtoehto.

Juutalaiset väestöt ovat kukoistaneet joissain muslimimaissa, kiitos suvaitsevaisten johtajien ja niiden ihmisryhmien taipumuksen olla omissa oloissaan ja välttää loukkaamasta paikallisia tapoja (järkevää käyttäytymistä mille tahansa pitkän ajan vieraille). Israelista ei voida sanoa samaa, mutta tämä heijastaa juutalais- ja muslimiväestöjen välistä jakoa: Israel on tavoitellut nykyaikaa ja teknologista vaurautta, kun taas muslimit ovat pyrkineet perinteeseen ja uskontoon. Täten muslimin rooli on Israelissa on yleisimmiten samanlainen kuin meksikolaisten rooli Yhdysvalloissa, maahantuotua ruskeampaa työvoimaa jolle maksetaan nälkäpalkkaa.

Tämä on sellainen tilanne joka ei pääty hyvin huolimatta sen suosiosta äänestäjien keskuudessa. Kuvaannollisen ruutitynnyrin sytytyslanka on tuhkakupissa, jota käyttävät kaikki ryhmät joilla on paljolti tukijoita koko alueella. Ainoa syy että miksi se ei ole räjähtänyt on se, että he eivät ole vielä tarpeeksi stressaantuneita polttaakseen ylenmäärin, joten tuhkakuppi on vain puoliksi täynnä. Oi onnea!

Tulevina kuukausina länttä pyydetään joko lähettämään enemmän tukea Israelille aseiden ja neuvonantajien muodossa, tai suoraan lähettämään joukkoja kuten YK:n “rauhanturvaajia” ja amerikkalaista “tukihenkilöstöä”. Meille tullaan kertomaan että tämä on keino estää suurempia henkien menetyksiä, mutta todellisuudessa teemme kahta asiaa: harhautamme itseämme ulkomaisella sodalla ja tuemme tilannetta joka on tuomittu epäonnistumaan uudestaan ja uudestaan — huono suunnitelma.

Tilanne ei koskaan muutu. Kohta on tarve uudelle sodalle.

Sanotaanpa tämä historiallisessa yhteydessä. Laajeneva länsi jätti teknologiansa taakseen siirtomaihin, ja ne lisääntyvät nyt kiihkeällä tahdilla. Ne kaikki haluavat ensimmäisen maailman ylellisyydet maailmassa joka ei kykene tukemaan moista. Energia, vesi, ruoka ja tila ovat vähissä. Kolmannessa maailmansodassa eivät ole eurooppalaiset toisiaan vastaan, vaan ensimmäisen maailman kansat yhtäkkiä unelmastaan riistettyä nälkäänäkevää kolmatta maailmaa vastaan.

Ja johtajamme? Oikeisto on evankelisen kristinuskon riivaama, joka mielii muiden asioiden ohella tuoda esiin viimeisen taistelun mikä merkitsee maailmanlopun tuloa, ja näin hurmion kun meidät kaikki kuljetetaan taianomaisesti taivaaseen. Vasemmisto on riippuvainen juutalaisesta tuesta, ja juutalainen tuki suurimmaksi osaksi (mutta eivät kaikki yksilöt) suosii Israelia. Kummatkin ryhmät ovat itsetuhoisia.

Tämä tilanne ei tule päättymään hyvin juutalaisten kannalta. Kuten 1930-luvun Saksassa tapahtui, heidän toisiaan suosiva lehdistön, kulttuurin ja tiettyjen teollisuudenhaarojen manipulointi huomataan, kuten myös heidän tukensa paikallisia väestöjä vahingoittaville poliittisille toimille. Kun länsi kallistuu kohti kolmatta maailmansotaa, juutalaisia on paljosta syyttäminen.

Mutta ettei tätä pidettäisi antisemitistisenä sanatulvana, ottakaa huomioon että sama kohtalo odottaa evankelisia kristittyjä. Kristityt ovat kokeneet vainoja joka kerta kun heidän itsetuhoinen pyrkimyksensä todellisuuden korvaamiseksi “moraalisella oikeudella” on tuonut turmiota ympäröiviin väestöihin. Kuinka monta eurooppalaista kummallekin puolelle tuhoisaa sotaa olisi olemassa ilman kristittyjen yllytystä? Natsit vainosivat jehovantodistajia ja muita evankelisia; sama tapahtuu uudestaan kun kohtalokkaan juutalais-kristillisen vasemmisto-oikeisto yhteistyön seuraukset tulevat ilmi.

Tämä sekamelska ei ole ratkaisuja vailla. On järkeenkäypää että Israel on olemassa jotta juutalaiset voisivat olla olemassa, sillä maa — “oma paikka” — on oleellista kulttuurin kannalta. Kuitenkin, Israelin täytyy myöntää että sen hallinnon tulee olla kansallissosialismin (natsismi) muotoinen selviytyäkseen, siinä että että sen täytyy asettaa kulttuurinsa muiden edelle ja sulkea muut pois, mukaanlukien kaikki muslimit. “Suvaitsevaisuus” on harha. Israelin täytyy seistä omilla tolpillaan.

Käänteisesti Yhdysvaltojenkin täytyy tulla toimeen omillaan. Voimme hyvin ja reilusti puolustaa mitä kansaa tahansa jota on kohdannut aiheeton hyökkäys, varmistaen että mikään maa ei valtaa Israelia eikä Israel valtaa Libanonia, mutta toimintamme ei voi olla yksipuolista. Meidän täytyy tuoda ilmi radikaali kristillinen oikeistoryhmittymä ja heidän kanssa yhteistyössä oleva radikaali juutalainen vasemmistoryhmittymä. Uskonnon tulee pysyä henkilökohtaisena valintana eikä valtionpolitiikkana.

Onneksi nämä muutokset ovat hyvinkin mahdollisia ottaen huomioon sekasorron joka voi helposti laueta hetkenä minä hyvänsä. Historian mukaan Israel yrittää raivata 50-80 kilometrin levyisen raja-alueen tuhoamalla kaikki islamilaiset asutusalueet; he onnistuvat tiettyyn pisteeseen asti ja sitten, ollen osoittaneet joidenkin islamilaisten johtajien jyrkät lausunnot oikeksi, he saavat poliittisesti maltillisen muslimiväestön siinä määrin kuohuksiin että nuorten miesten hyöky AK-47:een ja RPG:een tekee vastahyökkäyksen. Arabien tappiot tulevat olemaan kovat, mutta Israelin tappiot kasaantuvat ja he perääntyvät.

Tämä tilanne olisi vähemmän ongelmallinen mikäli ei olisi jo jäljellä olevia amerikkalaisten invaasioita Irakiin ja Afganistaniin, joista jälkimmäisen monet näkevät olevan Israelin etujen motivoima — loppujen lopuksi, amerikkalaiset eivät vieläkään ole varmoja että hyökkäsivätkö he lopettaakseen terrorismin, pysäyttääkseen joukkotuhoaseet, luodakseen demokratian, kieltääkseen huumeet vai saadakseen halpaa öljyä. Sillä välin kun Irakin sota jatkuu yhtä surkeasti kuin minkä tahansa valloituksen ilman kiistatonta voittoa johtajuudesta aina täytyy, paine kasvaa ruutitynnyrissä.

Se mikä tämän räjähdyksen voisi radikalisoida olisi yleinen teknologian kehitys. Kolmannen maailman ollessa osittain kykenevä, se vaatii enemmän öljyä ja varoja; ensimmäinen maailma tulvii vierailijoista ja kokee itse taloudellista epävakautta kun uudet talousjärjestelmät hyökkäävät sitä kohti. Vuoden 1929-tyylinen lama ensimmäisessä maailmassa (ei epätodennäköistä) ilmaston aiheuttaman taloudellisen rasituksen kanssa, sekä teknologiasta ja ulkomaiden avusta riippuvainen kolmannen maailman ylimääräinen väestö, voisi hyvinkin saada aikaan sen kolmannen maailmansodan.

Kolmannen maailmansodan etuna on väestönhallinta. Lännessä hyödyttömät ihmiset nähtäisiinkin yhtäkkiä sinä taakkana jota he ovat, ja heille annettaisiin kiväärit ja liput eturintamalle; kolmannessa maailmassa ei itse sota, vaan mukana kulkevat taudit ja nälänhätä vähentäisivät ylimääräistä väestöä. Kaikenmalliset länsimaiset instituutiot — jyrkät juutalaiskristilliset ryhmittymät, massamedian vaalikarjan kontrolli, ulkomaanavustuspolitiikka — joutuisivat alttiiksi moittivalle kritiikille. Muutosta voisi seurata.

Johtajamme tietävät tämän ja juuri siitä syystä pyrkivät vähättelemään Israelin ja Libanonin tapahtumia, toivoen etteivät laukaisisi tätä panosta. He tietävät että suora hyökkäys islamia kohtaan synnyttää vastauksen, ja toivovat puijaavansa muslimit hyökkäämään ensiksi jotta länsi-Israel akseli voi sanoa olevansa loukattu osapuoli, nostaa syytteitä hitlermäisestä kansanmurhasta, ja sitten hyökätä takaisin kulttuurin tuhoamisaikeet mielessä. Kiitos massojen jotka äänestävät sen mukaan mitä tunteitaan herättävää he näkevät televisiosta, he saattavat onnistua.

Tilanne on muuttunut mutta tulee olemaan entisellään, ja tulevat sodat odottavat.